”On tunnustettava, että parhaiden valheiden tuottaminen vaatii melkoista taitoa. Vain ensiluokkaisten – ja kenties yhdentekevien – valokuvaajien käsissä valokuvaus voi valehdella.” -Henry Peach Robinson (1830 – 1901)
Susan Sontag viittaa teoksessaan Valokuvauksesta (1984) valokuvauksen pioneeri Henry Peach Robinsonin yllä olevaan lainaukseen ja toteaa, että ”…valokuvaus on taidetta, koska se pystyy valehtelemaan”. Jos valokuvauksen kyky valehdella tekee valokuvista taidetta, mitä AI:n kyky kertoa emävaleita tekee sen tuottamille kuville?
Valokuvaan ainakin osittain sen takia etten osaa, tai en ole harjoitellut piirtämään. Ihailen maalaustaiteessa ajatusta tyhjästä kankaasta. Taiteilija voi sijoittaa sille mitä tahansa ja sommitella kuvan ilman rajoitteita. AI tarjoaa tämän mahdollisuuden meistä monille.
Tässä kuvaprojektissa sijoitan sattumalta syntynyttä (generoitua) hahmoa muihin kuviin. Työtapani on projektin edetessä muodostunut seuraavaksi: olen koodannut botin, joka valvoo omalla numerollaan tiettyä sosiaalisen median viestintäsovellusta. Aina kun botti saa viestinä tähän sovellukseen kuvan jonka yhteyteen on liitetty tietty tägi se kuljettaa alkuperäisen valokuvan koneelleni jossa siihen liitetään tämä referenssihahmo. Valmistunut teoksen alku tuodaan minulle takaisin vastauksena alkuperäiseen viestiin.
Lyhyesti: Otan kännykällä kuvan itsestäni peilin kautta. Lähetän sen someen tietyllä kuvatekstillä ja saan vastauksena muutaman minuutin kuluttua kuvan jossa tämä projektin päähenkilö ottaa peiliselfietä minun vaatteissani. Koko työnkulku toimii poissa pilvennurkalta tai konesalin uumenista hallinoimissani tiloissa. Sähkönsä se saa maksamastani uusiutuvasta pörssisähköstä ja muodostunut lämpökuorma käytetään osana muuta lämmitystä. Promptit ja työnkulku ovat minun tekemiä.
Mainittakoon vielä, että minulle someen palautuva kuva on vasta välivaihe. Käsittelen kuvat vielä mieleisekseni korjaten virheitä ja lisäämällä yksityiskohtia jotka vasta saavat kuvat näyttämään siltä mitä kuvalta haluan. Lopullisena muotona haluan näiden kuvien olevan pigmenttivedoksia hyvällä paperilla museolasin takana mustien mäntykehysten rajaamina.
Mistä tämä kaikki lähti? Olin ottanut ystävistäni valokuvia joissa kaikilla on todella outo ilme. Halusin luoda näistä kuvista ryhmäkuvan, joka olisi kuin 90-luvun kliseinen opettajien koulukuva. Olemme kaikki noin nelikymppisiä, joten edustamme yhteiskuntamme tämän hetken markkinatalouden vetureita (jos ihmettelet kylttiä mikä on kuvassa luokkatunnuksena). Kuvalle kävi kuin AI:n kanssa usein käy: kuva on surkea. Naamat eivät ole kohdallaan jne. Yksi ihan huikea sattuma kuitenkin tapahtui, yksi ystävistäni oli muuttunut erittäin huvittavan näköiseksi hahmoksi jota halusin alkaa sijoittamaan eri tilanteisiin. Happy accident!
Tätä hahmoa sijoittaen projektissani kysyn voiko enää mihinkään luottaa ja mikä tekee AI kuvasta taidetta.
